Runopaikan poetiikkaa

Kerrotaan taidemaalari ja karelianisti Eero Järnefeltin (1863–1937) vaikuttuneen Kolin Pirunkirkon luolasta niin, että hän kirjoitti sen seinämään runon:

Yks salaisuus yks henki
yks onni kumpaisenki
on kirkko tämä, sen py-
hyyttä muistelemma aina[1].

Ennen kuin runo sai materiaalisen muotonsa yli 30 metriä pitkän luolan seinässä, tapahtui paljon. Ajatellaan, että tekijä seurueineen patikoi raskaan matkan Kolin jyrkillä ja louhikkoisilla rinteillä. Saavuttuaan uupuneina hämärään luolaan he vaikuttuivat olemassaolostaan valtavien kallionjärkäleiden alla. Ilmassa tuoksui raaka kivi. Tuosta subliimista kokemuksesta, jonkin suunnattoman ja siksi uhkaavan äärellä[2], syntyi toive jättää jälki pyhänä pidettyyn paikkaan. Kenties sopivaa tekstiä pohdittiin yhdessä. Maalia oli mukana ja jokin kirjoitusväline. Runolle etsittiin sen arvoinen sijoituskohta luolan viimeisestä salista, vaikka kerrotaankin luolan olevan vain varsinaisen pirunkirkon eteinen[3]. Kirjoittajan käsiala, seinämän epätasaisuus, vuodenaika ja valon vaihtelut vaikuttivat tekstin lopulliseen ilmiasuun.

Pirunkirkon runon kirjoittamisen hetkellä teksti materialisoitui vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. Tunnelma vaaranrinteen sisällä vaikutti tekstin aiheisiin ja sävyyn. Tuossa hetkessä luotiin ainutkertainen teos, jota kutsumme jatkossa runopaikaksi. Pirunkirkon runopaikan kokemiseen vaikuttavat yhä edelleen vuodenaika, sää, valo-olosuhteet ja tilan luomat tunteet ja affektit. Luolan seinämää pitkin valuva vesi ja talvinen huurre ovat haalistaneet runon miltei lukukelvottomaksi. Vielä se on koettavissa, yhä pienemmiksi fragmenteiksi hiipuvana.

Runopaikka on elokuussa 2017 kehittämämme menetelmällinen ja kokeellinen[4], ympäristötaidetta ja runoutta yhdistävä runoteko ja konsepti. Runopaikassa valittu teksti, teot ja ympäristö muuttuvine olosuhteineen sulautuvat hetkeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka rakentuu runopaikkaa määrittäviä rajoitteita seuraten. Ensimmäinen metodilla tuotettu teoskokonaisuutemme Kalma (2017) sisältää viisi videomuotoon tallennettua runopaikkaa: ”Henki”, ”Lähde”, ”Enne”, ”Velka” ja ”Raja”, jotka ovat katsottavissa osoitteessa runopaikka.com.

Runopaikan luominen

Runopaikka syntyi uteliaisuudesta. Halusimme löytää keinoja, joilla runo reagoisi ympäristönsä kanssa. Pakkasimme työkalumme, joitakin materiaaleja ja lähdimme kuukaudeksi Kolille. Teoksia ei suunniteltu etukäteen. Uskoimme Kolin vaaraluonnosta ja seudun tarinaperinteen tuntemuksestamme kehittyvän jotakin ainutlaatuista, kunhan olisimme sitä kokemassa. Työskentelyä rajoittamaan syntyi sääntöjä, jotka muodostavat runopaikan metodisen perustan.

Runopaikan rajoitteet:

1. Teos suunnitellaan sille valittuun ympäristöön.
2. Materiaalinen teksti reagoi ympäristönsä kanssa sitä vahingoittamatta.
3. Ympäristö vaikuttaa teoksen aiheisiin ja teemoihin.
4. Teos on ympäristössä tapahtuva hetkellinen tekojen sarja, jonka suorittamisesta ei jää jälkiä ympäristöön.
5. Teos dokumentoidaan ja välitetään koettavaksi. Videomuodossa esitettäessä teos on kuvattu yhdellä otolla (pl. alku- ja lopputekstit).

Ympäristö luo teoksen

Arvostamme tekijän kokemusta ympäristöstään teokseen vaikuttavana, luovana voimana. Runopaikassa ei ole kyse sopivan tilan löytämistä valmiille teokselle. Runopaikka on teos, jonka lähtökohtana on tekijään vaikutuksen tehnyt ympäristö. Paikassa on hyvä viipyillä ja kulkea, aistia sen erityispiirteitä ja kytköksiä ympäröivään maailmaan, historiaan, kansanperinteeseen ja seudun asukkaisiin.

Kalmassa olemme hakeutuneet ihmisen ja luonnon rajavyöhykkeille, lähteille, nuotiopaikoille ja muille meitä turisteja varten kesytetyille ja rakennetuille luontokohteille. Runopaikan konsepti on kuitenkin suunniteltu toteutettavaksi missä tahansa tekijää puhuttelevassa tilassa. Uskomme, että rakennetut kaupunkitilat soveltuvat runopaikoiksi yhtä hyvin kuin luonnonympäristöt ja näiden väliin asettuvat vyöhykkeet. Esimerkiksi Anna Garforthin[5] katurunossa ”Live Moss Street” (2011) graffitimaiset, sammalta kasvavat sanat reagoivat ympäristön olosuhteisiin kaupunkielämän äänimaiseman täydentäessä teoksen urbaaniksi kokonaisuudeksi.

Ympäristö olosuhteineen ratkaisee, minkä median avulla runopaikka on luontevinta välittää koettavaksi, mutta media itsekin rajoittaa runopaikaksi soveltuvien tilojen joukkoa. Retkillämme ja paikallisten vinkkejä seuratessamme löysimme Kolilta melko helposti saavutettavia runopaikkoja. Eteläisellä Hiekkasaarella toteutettu runotekomme ”Velka” on tästä poikkeus. Paikan saavuttamiseksi tehty fyysinen työ asettuu osaksi teosta ja sen toteuttamisen rytmiä. Runopaikan tunnelma ja tekstielementtien aihiot syntyvätkin usein jo luonnossa kulkiessa. Vaikuttava näky pysäyttää tekijän hiljentymään ja jokin tunnelma tai tarinanpätkä kietoutuu osaksi näkymää.

Paikan luomasta kokemuksesta käynnistyy prosessi, jossa tekijä muotoilee sopivan tekstin ja muokkaa sen materiaalisen ilmiasun ympäristöön soveltuvaksi. Kalman runopaikkojen luomisprosessi sisälsi ideoiden materiaalisen hahmon kehittämistä prototyypeiksi ja niiden testaamista Kolin luonnossa, jossa olosuhteet muuttuvat nopeasti ja ovat vaikeasti ennakoitavissa.

Tekstin muuttaminen esineeksi

Tekstin materiaalisuuden kysymys kytkeytyy kiinnostukseemme kotimaista vidpoa, videorunoutta kohtaan. Halusimme löytää uudenlaisia tapoja tuoda runo videoalustalle ja laajentaa vidpon keinovalikoimaa. Tom Konyvesin[6] mukaan videorunossa ”kuvan, tekstin ja äänen rinnastuminen tuottavat runollisen kokemuksen”[7]. Videorunouden voi katsoa alkaneen esimerkiksi Konyvesin videorunosta ”Sympathies of War; A Postscript” (1978), jossa audiometri reagoi ääninauhalta kuultavaan tekstiin, jota pieneen vihkoon kirjoitetut tekstifragmentit täydentävät[8].

Videorunouden konventioksi on meillä muodostunut videotaidetta lähentyvä esitystapa, jossa runoteksti esitetään koostetun videomateriaalin päälle digitoituna, joko kineettisesti, simultaanisesti tai staattisesti sijoitettuna tai leikkauksin mukaan tuotuna, kuten J.P. Sipilän[9] videorunoissa. Yhtä lailla suosittuja ovat nauhoitetut tai performatiiviset esiintymiset, joissa runoilija tulkitsee teostaan. Näin on esimerkiksi Helsinki Poetry Connectionin lavarunoutta esittelevässä Poetry Cam (2016–2017) –sarjassa[10]. Lahden Runomaratonin vuoden 2017 Hullunhieno Suomi? –runovideokilpailun useissa teoksissa[11] runollisen tekstin auditiivinen tulkitseminen yhdistyy visuaaliseen materiaaliin, ilman tekstin tai runoilijan näyttämistä.

Runopaikassa tavoitteemme oli tuoda teksti osaksi ruudun rajaamaa ympäristöä ja saada se reagoimaan jollakin tavalla tuon ympäristön kanssa. Tällöin teksti pitää saattaa sellaiseen materiaaliseen muotoon, jossa tekijät voivat sitä käsitellä ja ympäristön olosuhteet voivat siihen vaikuttaa. Ympäristöä ei kuitenkaan tule vahingoittaa, roskata tai sotkea siellä työskenneltäessä. Kalmaa tehdessä opimme pian, että luettavaksi tarkoitettu teksti vaatii usein kuvaamista hyvin läheltä. Tällöin pienetkin yksityiskohdat kohteessa korostuvat ja asettuvat tulkinnan piiriin. Samalla kohde erkaantuu maisemasta, jonka osa se on.

Edellä esitellyt runovideotyypit mahdollistavat pitkien tekstien esittämisen. Sen sijaan runopaikka on toistaiseksi osoittautunut soveltuvansa parhaiten minimalististen ja käsiterunojen luomiseen. Kirjainten on hyvä olla riittävän selkeitä ja tyyliteltyjä, materiaalien teoksen tulkintaa tukevia. Usein vähemmän on enemmän.

”Rajassa” käytimme pienehköä, vanhahtavalla käsialalla kirjoitettua säettä, joka paljastaa sanamagian arkista puolta. ”Enteessä” toivoimme kirjainesineiltä haurautta ja erottuvuutta. Kokeilimme aluksi rautalangasta taivutettuja kirjaimia. ”Hengen” kirjasintyyppi sai inspiraatioonsa kallioiden massiivisuudesta. Kirjaimet painettiin läpikuultavalle kankaalle, joka saa ne miltei katoamaan ilmaan.

Teemat nousevat ympäristöstä

Kalman runopaikat ovat kerroksellisia risteyskohtia. Kolin tarinaperinne on monin tavoin läsnä valitsemissamme teoissa ja kertomissamme tarinoissa. Näitä runotekoja ei olisi voinut tehdä missään muussa paikassa. Ne perustuvat vuorovaikutukseen Kolilla syntyneiden myyttisten kertomusten, kokemustemme ja mielikuviemme kanssa.

Suomen murteiden sanakirjan mukaan kalmalla on voitu tarkoittaa niin kuolemaa, kuollutta kuin ruumiista tarttunutta maagista tautia[12]. Tutkimme Kalmassa loitsu- ja tarinaperinteeseen taltioitua kanssakäymistä tuonpuoleisten voimien kanssa. Meitä viehättävät pyhät, pelätyt ja arkiset paikat, joissa on ylläpidetty suhteita myyttisten toimijoiden kanssa.

Saila Susiluodon ja Antti Nykyrin Oratoriossa (2017) vastaanottaja vie laajan auditiivisen teoksen osat niille valittuihin tai haluamiinsa kaupunkitiloihin, joissa teos herää eloon. Oratorio on syntynyt tekijöidensä kokemasta Helsingistä, eletyistä hetkistä tuossa paikassa[13]. Uskomme, että teoksista tulee parempia, jos historia, tarinat ja aistimukset paikoista voivat niitä syventää. Myyttisissä ympäristöissä tapahtuu myyttisiä asioita, kaupunkitiloissa toisenlaisia. Pirunkirkon karhuhahmon näyttäytyminen ja salaman nokiseksi lasittaman kiven löytäminen maastosta ovat esimerkkejä sellaisista erityisistä kokemuksista, jotka ovat osa Kalman runopaikkojen tunnelmaa.

Ympäristöstä nousseet aiheet ja teemat vaikuttavat tekstiesineiden materiaalivalintoihin, tekotapoihin ja viimeistelyyn. Kalmaan rakennetut esineet ovat arkisista materiaaleista tehtyjä ja vaivattomia kuljettaa mukana. Jätimme niiden yksityiskohdat tarkoituksella viimeistelemättä, sillä tehdessämme ”Rajaa” huomasimme liiallisen hiomisen etäännyttävän aiheesta. Halusimme näillä tarkoituksellisilla keinoilla tuoda esiin sanamagian tavanomaisuutta ja samanaikaista myyttistä ulottuvuutta rahvaankulttuurissa. Mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tapahtumiin ja ennakoida niitä oli jokaisen loitsuja osaavan ulottuvilla, toisaalta oma epäonni voitiin selittää naapurin vastaavilla toimilla[14]. Loitsua tehdessä sanat ovat tekoja, mutta myös teot ovat loitsuja.

Runopaikan hetkellisyydestä

Runopaikka syntyy sattumasta. Tekijän asettaessa tekstiesineen kontaktiin ympäristön kanssa syntyy teos, ”hetkellinen tekojen sarja, jonka suorittamisesta ei jää jälkiä ympäristöön”. Teksti reagoi materiaalinsa mukaisesti tekijän toimiin ja ympäristön olosuhteiden osin ennakoimattomiin vaihteluihin. Tuuli, valo-olosuhteiden muutokset, yllättävät sadekuurot ja jopa vedenpinnan korkeusvaihtelut muokkaavat teosta. Ne saavat materiaalin reagoimaan ympäristöönsä hetkelle ominaisella tavalla, joka ei ole toistettavissa samanlaisena.

Runopaikan tekemisen hetkeen tiivistyy tekijän innoittuminen ympäristöstä. Kokemus on löytänyt materiaalisen muotonsa ja tekstin työstämisen prosessi saavuttaa nyt päätepisteensä. Paikasta nousseet mielikuvat, tekoa edeltäneet suunnitelmat ja pyrkimykset konkretisoituvat. Ne kohtaavat todellisuuden niille asettamat rajoitteet. Runon käsitteet heräävät eloon ja reagoivat keskenään. Uusia merkityksiä ja tulkintavaihtoehtoja ilmestyy.

Runopaikalle ominainen rytmi ja etenemisen liike syntyvät nopeista muutoksista ympäröivissä olosuhteissa, tekijän tavasta työskennellä materiaalien kanssa ja toisaalta materiaalin tavasta reagoida näihin muutoksiin. Sattuma luo teoksen.

Runopaikassa ei ole kyse pysyväluontoisesta ympäristötaideinstallaatiosta, vaan teos on olemassa valitussa paikassa vain sen ajan, jonka runon luominen kestää. Kaikki maastoon tuotu myös viedään sieltä pois. Pidämme tärkeänä, että ympäristöön ei jää merkkejä siihen hetkeksi asettuneesta runopaikasta.

Teoksen kokeminen

Runopaikka elää ristiriidasta. Videoalustalle tallennettuna runopaikka on todellisen, jo tapahtuneen, teoksen hieman tyylitelty jäljennös. Ajallinen etäisyys runotekoon määrittelee vastaanottajan kokemusta. Kalmassa hänen eteensä avautuu hetkeksi näkymä yli Pielisen, ja vaikka tuo näkymä voidaan paikantaa tarkasti tiettyyn hetkeen, on runopaikalle ominaista tietynlainen ajattomuus. Samaan aikaan lähikuvat luovat paikasta ikonisen kohteensa symbolin, jolloin taltioitu paikka ei varsinaisesti enää sijaitse missään. Performanssin ja runoinstallaation käsitetaiteesta hivenen juopunut hybridimme saattaa yhteen eri aikakausilta poimittuja merkityskokonaisuuksia, jotka synnyttävät kerrostuneen ja myyttisen mielenmaiseman.

Pidämme tärkeänä, että videomuodossa koettavaksi välitetty runopaikka on tallennettu yhdellä otolla. Näin jää tilaa yllätyksille runonteon hetkellä. Myöhemmin kokijan tulkinnat ja elämykset asettuvat samaan tilaan ja herättävät teoksen eloon.

Runopaikkamme ei tietenkään ole millään tavoin videomuotoon sidottu runoteko. Se voidaan taltioida useilla eri medioilla. Videoidemme äänettömyys rikkoo osaltaan videorunouden konventioita ja murtaa yhden sen peruspilareista. Se on tapamme jättää kokemus katsojan täydennettäväksi. Haluamme rikkoa ehjän ruudun, antaa kokijalle muitakin rooleja kuin hiotun teoksen vastaanottaminen lasin takana. Toivomme näin palauttavamme tuon runopaikan kopion jälleen hetkellisyyden piiriin, katsojan olinpaikan äänimaiseman läpäisemäksi ja hänen mielikuvituksensa viimeistelemäksi.

Lopuksi

Ensimmäinen runopaikka-sarjamme Kalma (2017) sisältää teokset ”Henki”, ”Lähde”, ”Enne”, ”Velka” ja ”Raja”, jotka ovat katsottavissa hankkeen sivuilla osoitteessa runopaikka.com. Sivustolla esitellään aina uusin, temaattisesti yhtenäinen runopaikkojemme sarja. Seuraavan laajemman kokonaisuuden toteutamme mahdollisuuksien mukaan vuoden 2018 aikana. Yksittäiset runopaikat löytyvät tunnisteella #runopaikka.

Olemme nyt kuvanneet kehittämämme runopaikan metodisen perustan, jonka ytimessä on tekstin reagoiminen ympäristöön odottamattomilla tavoilla. Materiaaliseen muotoon saatettu, usein minimalistinen tai käsitteellinen teksti, tapahtuu runoksi ympäristöönsä reagoidessaan. Tapahtumasarja välitetään dokumentoimalla se valitun median kautta. Videomuotoinen teos kuvataan yhdellä otolla, jolloin sattumanvaraisille tapahtumille jää tilaa. Teoksesta ei jää jälkiä ympäristöön.

Dokumentoitujen runopaikkojen luomista edeltää tekijän vaikuttuminen ympäristöstä, sen tunnelmasta ja ominaispiirteistä. Ympäristöön liittyvät tarinat, historia ja sen asukkaat vaikuttavat runojen aiheisiin ja teemoihin yhdessä tekijän paikkaan sijoittamien mielleyhtymien ja kokemusten kanssa.

Kuka tahansa voi luoda runopaikan määrittelemiämme rajoitteita seuraten. Digitaalisten teosten yhteydessä olisi hauskaa, jos tekijät käyttäisivät tunnistetta #runopaikka.

Olemme uteliaita runopaikan mahdollisuuksista. Meitä kiinnostaa sen kyky muokkautua erilaisiin ympäristöihin ja medioille tavoilla, joita emme osaa vielä edes kuvitella. Olisi jännittävää saada tietää, kuinka pitkien tekstin esittämiseen minimalistisena esittelemämme metodi todellisuudessa sopii.

Runopaikoilla työskentely kutsuu luokseen epävarmuuden rakastamista ja hetken löytämistä. Sattuma on koskettanut runopaikan kaikkia teoksia. Odotamme innolla jatkoa!

Kolilla 30.8.2017
Tarja Hallberg ja Nina Mutik

 

Viitteet:

1. Leino 2012: Kolin Pirunkirkko [verkkodokumentti]. Retkipaikka 13.4.2012.
Saatavissa: http://retkipaikka.fi/vapaa/kolin-pirunkirkko/. [Viittauspäivä 28.8.2017.]

2. Tieteen termipankki. Estetiikka: ylevä, subliimi [verkkodokumentti].
Saatavissa: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:ylev%C3%A4. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

3. Leino 2012: Kolin Pirunkirkko [verkkodokumentti]. Retkipaikka 13.4.2012.
Saatavissa: http://retkipaikka.fi/vapaa/kolin-pirunkirkko/. [Viittauspäivä 30.8.2017.]

4. Kirjallisuuden kokeista ja menetelmistä esimerkiksi:
Joensuu, Juri 2012: Menetelmät, kokeet, koneet. Proseduraalisuus poetiikassa, kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa. Helsinki: Osuuskunta Poesia. Saatavissa myös pdf: www.poesia.fi/teokset/menetelmat-kokeet-koneet/. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

5. Anna Garforth [http://www.annagarforth.co.uk/] 2011: ”Live Moss Street”. Saatavissa: http://inhabitat.com/live-moss-street-poetry-by-anna-garforth/. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

6. (Konyves 2011: 3), ks. seuraava viite.

7. Konyves, Tom 2011: Videopoetry: A Manifesto [verkkodokumentti]. Issuu 6.9.2011. Saatavissa: https://issuu.com/tomkonyves/docs/manifesto_pdf. [Viittauspäivä 28.8.2017.]

8. Konyves, Tom 1978: ”Sympathies of War; A Postscript”. Saatavissa: https://vimeo.com/15525453. Teoksessa tulkitaan runo ”Sympathies of War”. Saatavissa: http://www.tomkonyves.com/sympath.htm. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

9. J. P. Sipilän teoksia, esimerkiksi https://vimeo.com/jpsipila ja http://jpsipila.com/. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

10. Helsinki Poetry Connection 2016–2017: Poetry Cam. Saatavissa: https://www.youtube.com/watch?v=JGJrFrQnCfU. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

11. Hullunhieno Suomi? -runovideot. Saatavissa: https://www.youtube.com/playlist?list=PLZ78JDM-mNUtTtcqPAEk9zQXOPxiZxvGz. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

12. Suomen murteiden sanakirja [verkkodokumentti]. Kalma 15.12.2016. Saatavissa: http://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&word=kalma:1&sms_id=SMS_2f2b8e09dd9f08d287bf1548ac244f7d. Kotimaisten kielten keskus 2011–2017. [Viittauspäivä 28.8.2017.]

13. Nykyri, Antti – Susiluoto, Saila 2017: Oratorio. Saatavissa: oratorio.fi. [Viittauspäivä 28.8.2017.]

14. Sanamagiasta esimerkiksi:
Pulkkinen, Risto 2014: Magia käytännössä s. 285–350. Teoksessa Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin. Helsinki: Gaudeamus.
Suomen kansan vanhat runot, 1908–1948, 1995 [myös verkkodokumenttina: SKVR-tietokanta]. Saatavissa: http://skvr.fi/. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. [Viittauspäivä 29.8.2017.]

Advertisements